|
|
Yrjö BlomstedtYrjö Blomstedt syntyi 1871 ja kuoli 1812. Arkkitehti ja kansatieteilijä. Blomstedt toimi Jyväskylän seminaarin piirustuksen, käsityön ja maantiedon lehtorina 1898 - 1912. Näinä vuosina hänen kotinsa sijaitsi nykyisen Vapaudenkatu 22:n kohdalla. Vuonna 1905 valmistui Blomstedtin suunnittelema seminaarin piirustussali, Villa Rana.
Yrjö Blomstedt pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1891. Hänen isänsä toimi koulun pitkäaikaisena rehtorina. Vuonna 1894 suorittamallaan retkellä Aunuksen ja Vienan Karjalaan Blomstedt tutki karjalaisia koristemuotoja ja talonpoikaisarkkitehtuuria. Blomstedt liittyi näin 1890-luvun karelianistiseen innostukseen. Alkuperäinen ja luomisvoimainen taidepyrkimys oli Blomstedtin mukaan kansan sisimmässä ja löydettävissä vain kansan keskuudesta. Blomstedt sai vaikutteita myös saksalaisesta ja englantilaisesta koti- ja taideteollisuusliikkeestä. Se oli tehdasteollisuuden arvostelua. Yrjö Blomsted mieltyi keskisuomalaiseen maisemaan, joka muodostui monille taiteilijoille - mm. Akseli Gallen-Kallelalle ja Juhani Aholle - eräänlaiseksi "vara-Karjalaksi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Rautatien valmistuminen Suolahteen 1898 helpotti pääsyä Keiteleen alueelle. Blomstedt tutustui Suolahden asemapäällikköön Rudolf Ahoniukseen. Blomstedtin suunnittelemia rakennuksia olivat mm. Äänekosken kirkko 1907 ja Suolahdessa sijaitseva Keski-Suomen kansanopiston päärakennus. Karelianististen vaikutteiden lisäksi niissä näkyy jugend. Myös Suolahden nuorisoseuratalo Kukkulalla (1909) oli osaksi Blomstedtin piirtämä. Yhdessä Gallen-Kallelan kanssa Blomstedt oli järjestämässä Niemelän torpan siirtämistä Konginkankaalta Matti Pasasen sahan maalta Helsingin Seurasaareen 1909. Yrjö Blomstedt kirjoitti mm. Äänekoskea ja Suolahtea koskevat osuudet Matkailijayhdistyksen matkaoppaaseen (1912). Maailmannavan elämää -teoksessa seikkaperäisiä tietoja Blomstedtista. |